tiistai 1. lokakuuta 2013

Lihaton lokakuu



Tänään se mahtavan monella lihansyöjällä alkoi - lihaton lokakuu. Onnea matkaan kaikille, jotka haasteen ovat ottaneet vastaan! Itse vietin lihatonta tammikuuta vuoden alussa ja sille "tielle" jäin eli aloin virallisesti kasvissyöjäksi. 
Minulla lihaton tammikuu meni helposti, koska olin vähentänyt lihan käyttöä ruoanlaitossa jo aiemmin. Aiemmin söin lihaa noin kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Eli:
  • Lihattomaan Lokakuuhun voi osallistua parhaaksi katsomallaan tavalla. Jo yksi lihaton päivä viikossa lokakuun aikana on hyvä alku. Sitkeimmät sissit sinnittelevät koko kuukauden lihattomalla dietillä.
  • Docventures palkitsee lokakuun lopussa puhtaimmat suoritukset, parhaat tarinat ja valokuvat sekä aktiivisimmat lihasta kieltäytyneet yhteisön jäsenet mm. kotimaisilla kasviksilla ja Docventuresin t-paidoin.
  • Mukaan keskusteluun pääsee Facebookissa ja Twitterissä sekä Instagramissa tunnisteella: #lihatonlokakuu
Jos tuntuu, että ei keksi mitä ruokaa tekisi niin kannattaa mennä kirjastoon ja lainata kasvisruoka-aiheisia kirjoja, selailla internetiä, blogeja ja täältä Meatless Monday sivulta: http://www.meatlessmonday.com/ löytyy kivoja reseptejä, jos osaa englantia hyvin. :) 


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kestokasseista ja muovipusseista


Pääsen lempiaiheeni pariin: kestokasseihin. Minun näkökulmani asiaan on se, että kestokassi on kauniimpi, kestävämpi ja parempi valinta. En ole ostanut muovipussia ostoksilleni viiteen vuoteen.

Yle.fi:n mukaan "Jokainen EU-maiden asukas käyttää vuodessa keskimäärin 500 muovipussia. Suomessa yksi kotitalous käyttää noin 100 maksullista pussia vuosittain." Määrä on järkyttävä. Laskin neljä vuotta sitten, että kuinka monta muovipussia ostoksille olisi pitänyt ostaa kuukauden aikana - määrä olisi ollut 75. Tuon kuukauden huima määrä johtui siitä, että kyseisen kuukauden aikana oli muutamat tapahtumat, joihin piti ostaa isommalle porukalle ruokaa.

Muovipussin yksi huonoista puolista on se, että seei kestä niin montaa käyttökertaa kuin esimerkiksi kangaskassi. Kaupasta ostoksille ostettu muovipussi päätyy varmasti monilla yhden tai kahden käyttökerran jälkeen roskapussiksi, se on melko lyhyt elämänkaari pussille. Jos jokainen muovipussi käytettäisiin kymmeniä kertoja, se ei mielestäni olisi niin paha.

Toki esimerkiksi kangaskassiin tarvittava puuvilla tai muu materiaali täytyy kasvattaa, tehdä kankaaksi ja tuoda ihmisten saataville kauppoihin, mutta puuvillaa voi kasvattaa lisää.

Jatkossakin aion vältellä muovipusseja ja käyttää kestokassia. Omat kestokassini olen ommellut 2-laadun kankaista ja haalistuneista, jo parhaat päivänsä nähneistä verhoista. Kangaskassi kestää satoja käyttökertoja ja sitten kun kassi on kulunut liikaa leikkaan sen matonkuteiksi - kangaskassi tulee siis todellakin käytetyksi loppuun asti.

Nyt kesällä myyn aina työpäivinä sadoittain muovikasseja ja mietin joka ikisen kohdalla "voi ei". Ei ole helppoa olla kassatyöntekijä! :D

perjantai 10. toukokuuta 2013

Sekasyöjien suhtautuminen kasvissyöjään

kuva täältä

Kesä on melkein täällä ja kaikki kesähommat on jo vähän alkaneet. Puhun nyt siis siitä, että palaan kotipaikkakunnalle kesätyön vuoksi ja grillikausi alkaa! (ja kaikkea muuta jännää toki)

Äitini on onneksi vain innoissaan siitä, että vuoden alussa aloitin kasvissyönnin - isä ei ihan ymmärrä, mutta ehkä ajan myötä sitten. Isovanhemmat ovat niin vannoutuneita sekasyöjiä, että mummo edelleen sanoo, että "otappas tuosta paistia...". Kaverit luulee, että eivät saisi ostaa makkaraa yhteisiin grillihetkiin. Toki on ihan mahtavaa, että miun "hippeily" on vaikuttanut vähän myös kavereihin. Tofu-kasvisvartaat on muutes ihan parasta grilliruokaa!

Kotikotona syömisestä ei siis tule ongelmaa. Olen jo ostanut tänne "lihan korvikkeeksi" soijarouhetta ja soijasuikaleita. Mummo ihmetteli kaupassa, että "Mitäs se Elina voi syödä...?". Ilmeisesti mummoni luulee, että voin puputtaa vain porkkanoita! Kasvissyöjänä syön kuitenkin paljon monipuolisemmin kuin aiemmin ja tuntuu, että voin paremmin. En ole sairastanut koko vuonna yhtään kertaa pahasti *koputtaa puuta*. Viime syksynä olin jatkuvasti flunssassa ja muutenkin huonossa kunnossa flunssakierteen vuoksi.

Eniten tykkään salaateista, keitoista ja kasvispadoista. Miulla on ihan hurjan monta kirjaa, joissa on herkkuja reseptejä ja on ihan parasta päästä testaamaan niitä täällä vanhempien luona. Muutamia reseptejä en ole voinut kokeilla, koska ne on usein 6 annosta ja yhdelle pienelle tytölle se on vähän liian monta päivää samaa ruokaa, vaikka olisikin hyvää. :) 

Mites teillä - grillaatteko vain makkaraa ja pihvejä vai löytyykö grillistä myös kasviksia?

-Elina

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Ympäristöystävällisiä pesuaineita


Minun ja ympäristöystävällisten pesuaineiden yhteinen taival on jatkunut nyt neljä vuotta ja jatkuu varmasti pitkään. Olen näiden neljän vuoden aikana kokeillut pyykinpesuun Ecoverin pulveria, Attituden nestemäisiä pusseja ja eri merkkien pesupähkinöitä. Ecoverin pyykinpesupulvereista en ole erityisesti pitänyt, mutta tiskinpesuaineesta kyllä. Attitudelta minulla on ollut tiskiaine, kuvassa näkyvät nestemäiset pesuainepussit sekä ikkunan-, kylpyhuoneen- ja yleispuhdistussuihkepullot.

Ecoverin pesuaineista löytyy paljon tietoa Ecover Finland sivustolta. Tykkään kyllä tuotteista paljon, mutta kaipaan enemmän jotain luonnollista tuoksua pyykinpesuaineeseen. Ilmeisesti herkkäihoisten ja allergisten vuoksi ostamani värillisille pyykeille tarkoitettu pulveri on tuoksuton.

Attituden kattavan pesuainesetin ostin heti, kun muutin omaan asuntoon. Olihan se 60 euroa pienituloiselle opiskelijalle melkoinen summa, mutta aineet ovat riittäneet hyvin jo kaksi vuotta.

Pesupähkinöistä haluaisin kertoa vähän enemmän, eli esimerkiksi allergiakaupan nettisivuilla kerrotaan näin: Pesupähkinä (Sapindus Mukorossi) on peräisin Himalajan vuoristoalueelta, jossa ne kasvavat luonnonvaraisina. Intiassa ja Nepalissa pesupähkinöitä on käytetty jo satojen vuosien ajan pyykinpesuun ja henkilökohtaiseen hygieniaan. Keräys tapahtuu hellävaraisesti, jopa satoja vuosia vanhoja puita vahingoittamatta. Koko tuotantoprosessi on luonnonmukainen, energiaa säästävä ja vuorovaikutuksessa yhdessä luonnon ja paikallisten ihmisten kanssa. Pesupähkinät ovat uusiutuva luonnonvara, joka ei kuormita vesistöjä ja meriä, kuten tavalliset pesuaineet.

Käytöstä: Pesuteho perustuu pähkinöiden kuorissa olevaan sapoiiniin, joka liukenee yli 30-asteiseen veteen ja toimii luontaisena pesuaineena. Ne eivät jätä pyykkiin kemiallisia jäämiä, kuten kemialliset pesuaineet. Pesupähkinät sopivat hyvin allergikoille, astmaatikoille ja herkkäihoisille, eivätkä aiheuta ärsytystä. Ne käyvät myös pähkinäallergisille. 

Itse olen annostellut noin 3-4 kuoren puolikasta per pesukerta (lakanapyykkejä lukuunottamatta pesen kaiken 30 tai 40 asteessa) ja käytän samoja kuoria 30 asteen pesussa 4 kertaa ja 40 asteen pesussa 3 kertaa.

Minulle ainakin jää parempi mieli kun tiedän, että minun pyykinpesuni ei saastuta vesistöjä niin paljon kuin perinteisillä pesuaineilla. :)

-E

Koska blogien mainostus on taas ollut pinnalla niin kerrottakoon vielä, että en ole koskaan saanut mitään tuotteita ilmaiseksi vaan olen ostanut kaiken itse omilla rahoillani. Mielipiteeni on siis aivan tavallisen kuluttajan. :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Älyttömän helppo ja nopea soijabolognese


Kommenttiboksiin tuli toivetta hyvästä soija-ohjeesta. Tässäpä ois tällainen superhelppo ja ainakin minun mielestä maukas soijabolognesen ohje. :) Soijan kanssa kokkaillessa on muistettava, että maustaminen on tärkeää - muuten soija ei maistu miltään. Ohjeessa mainitut mausteet ovat vain esimerkkejä, eli voit käyttää mistä itse pidät. Tabascoa ei kyllä kannata unohtaa. ;) Tämä kastike sopii myös superhyvin pizzaan, kastike pohjalle, ananasta, oliiveja ja juustoa päälle - on nimittäin aika omnomnom!

 
Soijabolognese

2 dl tummaa soijarouhetta
n. 3 dl vettä
tabascoa maun mukaan
1 tl yrttimaustesekoitusta (minulla pasta basilico)
0,5 tl paprikajauhetta
1 sipuli
400g (yrtti)tomaattimurskaa

Mittaa kulhoon soijarouhe, lisää soijarouheeseen mausteet. Lisää vesi ja anna maustua ainakin vartti. Pilko odotellessa sipuli. Paista pannulla maustettua soijarouhetta ja sipuleita hetki. Lisää pannulle tomaattimurska ja anna hautua miedolla lämmöllä 10-15min. Keitä kaveriksi pastaa. :)

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kasvisruokia: kasvisborsh ja pastasalaatti


Kasvisborsh on yksi lempikeitoistani. Se on kasvisversiona erittäin kevyttä, vaikka siihen laittaisi reilusti smetanaa... ;)

Minun mielestäni parhaimmaksi reseptiksi on osoittautunut tällainen:

Kasvisborsh

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 punajuurta
2 porkkanaa
1/4 keräkaalia
1 litra kasvislientä (eli kaksi kasvisliemikuutiota)
2 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
1 dl kuutioituja maustekurkkuja
ripaus mustapippuria

Tarjoiluun: smetanaa

Ohje:

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta punajuuret karkeaksi. Kuori ja viipaloi porkkanat. Huuhtele ja suikaloi kaali. Kiehauta kasvisliemi kattilassa. Lisää paloitellut kasvikset liemeen. Lisää tässä vaiheessa myös balsamiviinietikka. Keitä noin 30 minuuttia keskilämmöllä (riippuu vähän minkäkokoiseksi on jaksanut kaalin suikaloida, 20 minuuttiakin saattaa riittää!). Lisää maustekurkut ja mustapippuria. Tarkista maku. Lisää suolaa tai pippuria, jos tarvitsee. Nauti smetanan kanssa!



Pastasalaatti on nopea ja helppo lounas, joka täyttää hyvin. Itse keitän reilusti pastaa ja pastaa odotellessa pilkon kurkkua, tomaatteja, paprikaa, oliiveja... Saatan lisätä myös avokadoa, maissia ja cashewpähkinöitä. Tämä on siinä mielessä loistavaa syömistä, että jokainen voi säveltää tästä oman versionsa! :)

-Elina